Federer tavoittelee yhä olympiakultaa

Unelma olympialaisten tennismestaruuden voittamisesta kuusi päivää ennen 39. syntymäpäiväänsä saa sveitsiläisen tennistähden jatkamaan vielä pelaamistaan.

Federer tavoittelee yhä olympiakultaa

Roger Federer ei pelkästään voittanut uransa sadatta kiertuetason mestaruuttaan, kun hän tarjosi kreikkalaiselle lupaukselle Stefanos Tsitsipasille – joka peittosi Federerin neljännellä kierroksella Australian avoimissa kaksi kuukautta aikaisemmin – oppitunnin tenniksessä voitettuaan hänet 6—4, 6—4 vuoden 2019 Dubain turnauksen 69 minuuttia kestäneessä finaalissa. Hän myös valoi seuraajiinsa toivoa, että hän kykenee yhä 38-vuotiaana pelaamaan fanien kaipaamaa jännittävää peliä.Federer on aina ollut muutakin kuin pelkkä tenniksen pelaaja. Suurimman osan ajasta hänen 22-vuotiaasta ammattilaisurastaan Federer on nähty ennemminkin messiaana ja harvemmin pelin pahiksena. Hänen imagonsa on ollut lähes täydellisen puhdas niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Hän osaa sanoa kaikki asiat juuri oikein ja tarvittaessa viidellä kielellä. Hän ei voi tehdä mitään väärin, vaikka hän tekisikin jotain väärin.

Ura lähestyy vääjäämättä loppuaan

Hänen uransa on kuitenkin lähestynyt ehtoopuoltaan aina siitä lähtien, kun hän voitti viimeisimmän major-turnauksensa Melbournessa lähes 18 kuukautta sitten. Mutta hänen kannattajansa eivät ole ottaneet tätä kuuleviin korviinsa. Heillä on ollut samanlainen luotto Federeriin kuin nyrkkeilyn ystävillä oli Muhammad Aliin. Ja hän ei tosiaankaan pettänyt fanejaan. Federerillä on ollut omat epäilyksensä. Hänen kehonsa ei valehtele hänelle, ja kun hän hiljattain päätti palata Roland Garrosin massakentälle tänä vuonna ensimmäistä kertaa neljään kauteen, hän antoi merkin siitä, että hän valmistautuu loppukiriin kohti maalilinjaa, missä ikinä se sitten sijaitseekin.Federeriä ajaa jatkamaan hänen rakkautensa peliä kohtaan ja halu saada vielä yksi hänelle merkittävä pokaali, olympialaisten kultamitali kaksinpelissä. Vaikka hän joskus sanoo pitävänsä mestaruuspokaalien kertymistä pelkkänä sivutuotteena pelaamiselleen, häneltä pääsi lipsahdus Dubain kentällä voitokkaan viikonlopun jälkeen, kun häneltä kysyttiin mielipidettä sadan mestaruuden voittamisesta, johon hän vastasi pitävänsä tällaisista luvuista.Intohimon ja itseluottamuksen pitäisi riittää pitämään hänet kuvioissa vielä Tokion olympialaisiin saakka elokuussa 2020. Kaksinpelin finaali pelataan elokuun toisena päivänä, kuusi päivää ennen Federerin 39. syntymäpäivää. Hän tulee rakastamaan tällaisia lukuja. Tenniksessä on ollut vain 15 olympiamestaria, mihin sisältyy modernien olympialaisten varhaisemmat vuodet sekä lajin paluu vuonna 1988. Andy Murray, joka päihitti Federerin Lontoon finaalissa viimeksi, on ainoa kultamitalin kaksi kertaa voittanut pelaaja. Federerille riittäisi yksi voitto, jonka jälkeen hän voisi jättää jäähyväisensä.

Jännittävät ajat

Kyseessä ovat hermostuttavat ajat Federerin seuraajille. Tilanne on heidän kannaltaan vastaava kuin koiran omistajalla, joka joutuu kohtaamaan uskollisen ystävän vääjäämättömän kuoleman, koska tämä ei voi jatkaa loputtomiin. Vanhassa sveitsiläisessä koirassa on kuitenkin tietysti vielä paljon eloa jäljellä, kuten hän muistutti kaikkia 100. voittopuheessaan urallaan, joka alkoi epävarmana teininä kotiseudullaan Baselissa ja joka toi hänelle ensimmäisen mestaruutensa Milanossa vuossa 2001, vuotta nuorempana kuin nouseva tähti Tsitsipas on nyt.

Jännittävät ajat

Aina löytyy niitä, jotka miettivät, miksi upporikas neljän lapsen isä haluaisi saattaa uransa jatkuvan syynäyksen alle, kun hän voisi vain lopettaa. Federer on osoittanut, ettei hän pelaa ainoastaan maineen ja kunnian takia, vaan hän rakastaa yleisöltä saamaansa rakkautta kuten kaikki muutkin rokkitähdet. Mitä hänen taitoihinsa tulee, se on ollut ennennäkemätöntä, käytettiinpä kaikkien aikojen parhaan pelaajan mittarina mitä tahansa argumenttia.Federerin menestyksestä puhuttaessa nostetaan aina esiin hänen lähimpien kilpailijoidensa Rafael Nadalin ja ovak Djokovicin tulokset. Espanjalaisella on 17 major-voittoa, serbillä 15. He ovat kosketusetäisyydellä Federerin tuloksesta, ellei hän sitten voita jälleen uutta. Menestyvien kuolevaisten yläpuolella liitelee kuitenkin Federer, joka vielä 37-vuotiaana osoittaa pistävänsä kuin mehiläinen.