Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää ennen triathlon –uintia

Triathlon on kolmen lajin yhdistelmä, jossa kilpaillaan uinnin, pyöräilyn ja juoksun yhdistelmässä. Lajiin sisältyykin näitä kaikkia lajeja vuorotellen eri pituisia matkoja, jotka riippuvat kilpailun tasosta ja tyypistä. Lajin järjestys on kuitenkin aina sama ja laji aloitetaankin ensin uimalla tietty matka, jonka jälkeen vaihdetaan pyöräilyyn ja laji viimeistellään juoksemalla. Kuuluisimmat triathlon kilpailut ovat Ironman ja olympialaiset. Ironman on täyden matkan triathlon, jossa kilpaillaan jo huomattavissa kilometreissä. Ironman alkaa 3,8 kilometrin uinnilla, joka jatkuu 180 kilometrin pyöräilyyn. Lopuksi vielä juostaan maraton. Tässä lajissa vaaditaankin todella hyvää kuntoa, että pystyy urheilemaan ilman taukoa jopa 10 tuntia putkeen, jota nämä kilometrin vaativat. Olympialaisissa pituudet ovat kuitenkin vain neljäsosa Ironman kilpailun matkoista, joten kilpailu kestää myös huomattavasti pienemmän ajan.Laji on saanut alkunsa 1970-luvulla, kun San Diego Track Club halusi kehittää lajin, jossa pääsee hyödyntämään montaa eri liikkumismuotoa. Nykyaikaisen triathlonin katsotaan siis syntyneen Kaliforniassa, vaikka yhdistelmäkestävyyslajeja oli jo harrastettu Ranskassa 1900-luvun alusta lähtien. Tällöin tätä lajia ei vain saatu kansainvälisesti suosituksi. Ranskassa lajissa kuitenkin vaihteli huomattavasti yhdistetyt lajit ja järjestys, jossa lajeja suoritettiin. Tämä riippuikin aina jokaisesta kilpailusta erikseen, jonka takia sitä ei myöskään voi sanoa nykyaikaiseksi triathloniksi. Ensimmäiset triathlon kilpailut järjestettiin San Diegossa vuonna 1974. Tällöin kilpailuun osallistui 46 kilpailijaa ja laji sisälsi 10 kilometrin juoksun, 8 kilometrin pyöräilyn ja 500 metrin uinnin. Nykyajan kilpailu onkin saanut huomattavasti enemmän kilometrejä osakseen.Nykyaikainen pitkien matkojen triathlon taas sai alkunsa Havajilla, kun siellä järjestettiin ensimmäiset Ironman kilpailut. Kilpailut järjestettiin vuonna 1978, kun haluttiin selvittää, että ovatko juoksijat vai uimarit kovakuntoisempia keskenään. Haluttiin siis selvittää, että kumman lajin harrastajat omasivat paremman kunnon. Tämän lajin matkat ovat edelleenkin pysyneet samana eli 3,8 kilometrin uintina, 180 kilometrin pyöräilynä ja 42,2 kilometrin juoksuna. Kilpailuun osallistui tällöin 12 kilpailijaa ja voittaja voitti kilpailun melkein 12 tunnin ajalla. Tämän jälkeen kilpailua ruvettiin järjestämään joka vuosi, jolloin sen suosio rupesi myös leviämään maailmanlaajuisesti. Olympialaisiin laji taas tuli vuonna 1994 ja nähtiin ensimmäisen kerran vuona 2000 Sydneyn olympialaisissa.

Triathlon kilpailuiden aloittajalaji, eli uinti

Triathlon

Triathlon kilpailut alkavatkin uinnilla, joten uinti on erittäin tärkeässä osassa kilpailusuoristusta. Uinnin pitäisi olla riittävän nopeaa, että sillä saisi sopivan suorituksen ja samalla riittävän kevyttä, ettei se vie kaikkia voimia. Tämä onkin tästä syystä triathlonin haastavin laji. Uinnissa tärkeimmässä osassa onkin tekniikka. Uinti onkin pääasiassa tekniikkalaji, jota ei harrasteta niinkään voiman avulla. Oikeanlaisella uintitekniikalla saa säästettyä suuren määrän voimaa, vaikka liikkuisikin nopeasti. Uintitekniikkaa hiotaankin huomattavasti ennen kisoja, jotta uinnista saisi tehtyä parhaan mahdollisen aloituksen. Kun uintitekniikka on saatu haltuun, ruvetaan seuraamaan nopeutta. Tämä onkin asia, jota sitten treenataan loputtomiin. Oikealla uintitaktiikalla saa mentyä koviakin nopeuksia, joten harjoituksissa tärkeimpänä mittarina toimii nopeus.Tämän jälkeen ruvetaankin harjoittelemaan ajan mittaamista ilman kelloa. Uidessa on mahdotonta pitää kelloa kädessä tai ainakaan aikaa katsoa tätä. Tämän takia onkin tärkeää oppia mittamaan aikaa ilman kelloa. Tällöin osataan myös arvioida sopiva nopeus millä uintia suorittaa, jotta uintiin ei kulu liikaa energiaa. Tämä onkin erittäin monimutkainen yhtälö, joka tarvitsee huomattavan määrän harjoittelua. Tässä nimittäin on osattava mitata aikaa vauhdin, lisäksi käsienvetoja ja minuutteja. Pitäisi osata nopeasti laskea päässään yhtälö, joka kertoo nopeuden millä jaksaa uida 2 tuntia putkeen ja sen jälkeen vielä pyöräillä ja juosta maraton.