Maailman rankimmassa kilpailussa ei voi välttyä yllätyksiltä

Ironman on yksi maailman raskaimmista urheilukilpailuista. Ensimmäinen Ironman-kilpailu järjestettiin Havaijilla vuonna 1978 ja Havaijin kilpailu edustaa edelleen Ironmanien todellista huippua. Ensimmäinen Ironman-kilpailu järjestettiin Havaijilla vuonna 1978. Nykyään kilpailussa on omat sarjansa naisille ja miehille.

Maailman rankimmassa kilpailussa ei voi välttyä yllätyksiltä

Havaijilla Ironmaniin kuuluu 3,86 kilometrin uinti, 180 kilometrin pyöräilyosuus ja täyspitkä maraton. Lajien välillä ei saa pitää taukoa. Tyypillisesti tapahtuma alkaa kello 7 aamulla. Uintiosuuden yläaikaraja on 2 h 20 m ja pyöräilyn 8 h 10 m. Jos kilpailija käyttää osuuteen kauemmin aikaa, hänet hylätään kilpailusta. Kisan ennätysaika on australialaisen Craig Alexanderin nimissä. Vuonna 2011 Alexander suoritti radan ajassa 8 tuntia, 3 minuuttia ja 56 sekuntia.

 

Myös suomalaiset ovat ottaneet osaa Havaijin Ironmaniin. Parhaiten suomalaisista kisassa on menestynyt Pauli Kiuru. Kiurun sijoittui parhaimmillaan toiseksi vuonna 1993. Lisäksi Kiuru on kahdesti ollut kisan kolmas, vuosina 1990 ja 1992. Tänä vuonna jännitetään puolestaan Kaisa Salin suoritusta. Sali osallistui kilpailuun myös viime vuonna ja sijoittui viidenneksi.

Kuumuus ja tuulenpuuskat tuovat lisähaastetta

Havaijin Ironmanin haastavuutta lisäävät saaren sääolosuhteet. Kilpailun kuluessa fyysisen rasituksen lisäksi pitää varautua yli 30 asteen lämpötilaan, kosteuteen ja rajuihin tuulenpuuskiin. Kovan tuulen takia kilpailija ei välttämättä huomaa nestehukkaa samalla tavoin, joten on äärimmäisen tärkeää seurata olotilaa tarkasti kilpailun aikana. Jopa parhailla osallistujilla kuluu kilpailuun yli kahdeksan tuntia. Suurimmat haasteet koetaan usein kesken pyöräilyosuutta, kun kilpailijat polkevat vastatuuleen laajojen laavatasankojen poikki. Tuolloin moni huomaa ensimmäistä kertaa todella miltä kuumuus ja väsymys tuntuvat. Olennainen osa kilpailua onkin kyky käsitellä epämukavuuden tunnetta ja kipua.

Kuumuus ja tuulenpuuskat tuovat lisähaastetta

Kilpailun pituudesta ja haastavuudesta johtuen yllätyksiltä ei voi välttyä. Vuonna 1992 Pauli Kiuru johti kilpailua, mutta muutama kymmenen kilometriä ennen pyöräilyosuuden päättymistä hänen renkaansa puhkesi osuttuaan kaktuksen piikkiin. Tämän lisäksi myös ohjaustanko katkesi. Lopulta Kiuru joutui suoriutumaan loppumatkasta puolityhjällä renkaalla ja tuli juoksuosuuden alkuun sijalla 20. Lopulta hän pääsi kuitenkin kirimään ja sijoittui tuon vuoden kisassa kolmanneksi.

Kilpailun pituudesta ja haastavuudesta johtuen yllätyksiltä ei voi välttyä. Vuonna 1992 Pauli Kiuru johti kilpailua, mutta muutama kymmenen kilometriä ennen pyöräilyosuuden päättymistä hänen renkaansa puhkesi osuttuaan kaktuksen piikkiin. Tämän lisäksi myös ohjaustanko katkesi. Lopulta Kiuru joutui suoriutumaan loppumatkasta puolityhjällä renkaalla ja tuli juoksuosuuden alkuun sijalla 20. Lopulta hän pääsi kuitenkin kirimään ja sijoittui tuon vuoden kisassa kolmanneksi.

Voittaminen vaatii kaiken laittamista likoon

Tämän vuoden kilpailun suomalaistoivo, 36-vuotias Kaisa Sali on vuoden aikana tehnyt kaikkensa menestyksen eteen. Vuodenvaihteessa Sali myi kotinsa ja muutti talven ajaksi harjoittelemaan Espanjaan. Tämän jälkeen hän siirtyi neljäksi kuukaudeksi harjoittelemaan Coloradoon ja löysi myös uuden valmentajan. Nykyään hänen treenikavereinaan ovat kansainvälisten huiput.

Kiuru kehuu Salin ratkaisuja ja toteaa, että tämä on juuri se asenne jolla kilpailussa pärjää. Kaikki mahdolliset keinot täytyy ottaa käyttöön, onhan kyseessä maailman haastavin kilpailu.

Salin pahimmalta kilpailijalta vaikuttaa tällä hetkellä sveitsiläinen Daniela Ryf, joka osallistui viime vuonna ensimmäistä kertaa kilpailuun ja voitti sen ylivoimaisesti ajallaan 8.46.46. Hän on ainoa nainen, joka onnistui alittamaan yhdeksän tunnin rajan. Toisaalta myös Salille reitti on tänä vuonna tuttu ja treeneissä on voitu keskittyä hiomaan tiedossa olevia kehittymispisteitä.

Voittaminen vaatii kaiken laittamista likoon

Tämän vuoden kilpailun suomalaistoivo, 36-vuotias Kaisa Sali on vuoden aikana tehnyt kaikkensa menestyksen eteen. Vuodenvaihteessa Sali myi kotinsa ja muutti talven ajaksi harjoittelemaan Espanjaan. Tämän jälkeen hän siirtyi neljäksi kuukaudeksi harjoittelemaan Coloradoon ja löysi myös uuden valmentajan. Nykyään hänen treenikavereinaan ovat kansainvälisten huiput. Kiuru kehuu Salin ratkaisuja ja toteaa, että tämä on juuri se asenne jolla kilpailussa pärjää. Kaikki mahdolliset keinot täytyy ottaa käyttöön, onhan kyseessä maailman haastavin kilpailu. Salin pahimmalta kilpailijalta vaikuttaa tällä hetkellä sveitsiläinen Daniela Ryf, joka osallistui viime vuonna ensimmäistä kertaa kilpailuun ja voitti sen ylivoimaisesti ajallaan 8.46.46. Hän on ainoa nainen, joka onnistui alittamaan yhdeksän tunnin rajan. Toisaalta myös Salille reitti on tänä vuonna tuttu ja treeneissä on voitu keskittyä hiomaan tiedossa olevia kehittymispisteitä.

Ironman ensimmäistä kertaa Suomeen

Vaikka Havaijin Ironmania pidetään sinä kaikista aidoimpana ja haastavimpana, nykyään Ironman-tapahtumia järjestetään muuallakin. Vuosittain tapahtumia on yli 260 kappaletta 44 eri maassa. Ensi kesänä Ironman 70.3. järjestetään ensimmäistä kertaa Suomeen. Kilpailu järjestetään Lahdessa ja erikoisuutena tässä kisassa toimii Suomen keskiyön aurinko. Kisa starttaa poikkeuksellisesti vasta myöhään iltapäivällä ja saapuvat maaliin auringon laskiessa.


Ironman ensimmäistä kertaa Suomeen

Lahdessa kyseessä on puolimatkakilpailu ja kilpailuun kuuluvat 1,9 kilometrin uinti, 90 kilometrin pyöräily ja 21,1 kilometrin pyöräily. Uintiosuus suoritetaan Lahden keskustan kupeessa Vesijärvessä. Pyöräily- ja juoksuosuuksissa maisemaksi tulee perinteistä Päijät-Hämeen maalaismaisemaa.