Nyrkkeilymestari valkokankaalla

Omiin treeneihin voi hakea inspiraatiota esimerkiksi urheilijoiden elämäkerroista. Martin Scorsesen Kuin raivo härkä (Raging Bull, 1980) ei ole niinkään elokuva nyrkkeilystä kuin keskisarjan maailmanmestari Jake LaMottasta (1921–2017). Hän otteli ammattilaisena 106 ottelua, joissa saavutti 83 voittoa ja 19 tappiota. Neljä ottelua jäi ratkaisemattomiksi. Suurimmat taistelunsa LaMotta kävi kuitenkin itseään vastaan.

Nyrkkeilymestari valkokankaalla

Scorsesen ja Robert De Niron yhteistyö leikittelee perinteisen urheiluelokuvan traditiolla. Yli kolme vuosikymmentä julkaisunsa jälkeen elokuvan maine yhtenä erikoislaatuisimpana amerikkalaisena elokuvana jatkaa kasvuaan. Kuin raivo härkä oli De Nirolle intohimoprojekti ja häneltä kesti vuosia vakuuttaa ystävänsä Scorsese siitä, että elokuva kannattaa tehdä. De Niro oli lukenut LaMottan omaelämäkerran Kummisetä II:n kuvausten aikaan vuonna 1973 tai 1974. Vaikka kirja ei ole varsinainen mestariteos, De Niro näki siinä mielenkiintoisen hahmon: riidanhaluisen ja epävarman pedon, joka otti kaikki psyko-seksuaaliset demoninsa nyrkkeilykehään, kunnes lopulta tavoitti pohjan. Nyrkkeilyuransa jälkeen LaMotta toimi muun muassa stand up -koomikkona.Scorsese ei pitänyt urheilusta eikä etenkään nyrkkeilystä. Se vähä mitä hän oli nähnyt televisiossa ei ollut hänen mukaansa kovin visuaalista. Huumeongelma yhdistettynä astmaan ja vierailuun korkeassa paikassa sijaitseville Telluriden elokuvajuhlille johti romahdukseen vuonna 1978, ja Scorsese tajusi sairaalavuoteellaan, että LaMottan tarinasta tulisi hänen ja De Niron seuraava projekti. Kuin raivo härkä -elokuvasta tuli heidän neljäs yhteistyönsä kaiken kaikkiaan yhdeksästä. 

Elokuvan kuvauksissa

Scorsese palkkasi meikkitaiteilijanero Michael Westmoren maskeeraamaan De Niron iskuja ottelussa vastaanottaneeksi. 1960-luvulle sijoittuviin kohtauksiin tarvittiin kuitenkin enemmän pehmusteita. De Niro keskeytti tuotannon neljäksi kuukaudeksi päästäkseen tarvittavaan ”kuntoon”. Aiemmin hän oli treenannut nyrkkeilyä kolme kuukautta ollakseen vakuuttava kehäkohtauksissa. De Niro oli kuvannut Bernardo Bertoluccin eeppisen elokuvan 1900 Italiassa, joten hän tiesi mistä saisi tarvittavia hiilihydraatteja ja aloitti raivokkaan lihotuskuurin. De Nirolla oli tapana opiskella henkilöhahmojaan – hän ajoi muutaman vuoron taksia ennen kuin kuvasi Taksikuskin ja vietti viikkoja aistien metallikaupungin tunnelmaa ennen Kauriinmetsästäjää – mutta Kuin raivo härkä -elokuvan kohdalla hän vei omistautumisen seuraavalle tasolle. De Niro palkittiinkin roolisuorituksestaan parhaan näyttelijän Oscarilla. Hyvänkään näyttelijän on vaikea saada aikaan hienoa roolisuoritusta ilman muita näyttelijöitä. Kuin raivo härkä -elokuvassa roolitus on onnistunut. Joe Pesci on samalla aaltopituudella De Niron kanssa esittäessään LaMottan nuorempaa veljeä ja manageria Joeyta. On vaikea uskoa, että kyseessä oli oikeastaan hänen ensimmäinen elokuvansa. Pesci oli Osacr-ehdokkaana parhaasta sivuosasta ja teki uudelleen yhteistyötä Scorsesen ja De Niron kanssa Mafiaveljissä – voittaen silloin kyseisessä kategoriassa. Frank Vincent esittää naapuruston kovista Salvya. Jos hänen kohtauksillaan Pescin kanssa tuntuu olevan koominen kaava, se johtuu siitä, että kaksikko oli tehnyt yhdessä yökerhokeikkoja. Yhden elokuvan vahvimmista suorituksista tekee tulokas Cathy Moriarty, 18-vuotias nuori nainen Bronxista, jonka Pesci ja Vincent olivat nähneet voittavan kauneuskilpailun baarissa. Moriarty soveltui täydellisesti esittämään LaMottan vaimoa ja pakkomielteen kohdetta Vikkiä. Myös hän sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta sivuosasta.

Raivokas, mutta kaunis

Elokuvaksi, jossa on paljon raivokkaita tunteita, Kuin raivo härkä on visuaalisesti kaunis. Scorsese ja hänen kuvaajansa Michael Chapman päättivät kuvata elokuvan mustavalkoisena ja korostaa kontrasteja. Elokuva alkaa hidastetulla kuvalla De Nirosta varjonyrkkeilemässä Pietro Mascagnin Cavalleria Rusticanan tahdissa. Nyrkkeilyottelukohtauksissa käytetään kaikkia ohjekirjasta löytyviä elokuvallisia kikkoja. On pysäytyskuvia, pitkiä steadicam-otoksia ja hetkiä, jolloin nyrkkeilijän POV (point-of-view) saa ruutujen määrän nopeutumaan tai hidastumaan. Ennen tietokoneavusteista editointia kyseiset tekniikat piti toteuttaa käsin ja kameralla. Kuvat LaMottan vastustajista kuten Sugar Ray Robinsonista kuvattiin kaukaa pitkällä linssillä, jotta saatiin aikaan aaltoileva, surrealistinen vaikutelma. Lisää tähän outo, assosiatiivinen äänisuunnittelu, jossa on äänteleviä elefantteja ja suihkukoneen moottoreita, ja käy selväksi, miten kokonaisvaltainen treeni elokuva on.