Rohkeasti kiipeilemään

Sara Coughlin aloitti kiipeilyn vuonna 2013 pukeutuneena jonkun muun vanhoihin kenkiin. Hän kapusi kosteaa Massachusettin kiveä mukanaan kiinnittäjä, joka vain tavallaan muisti miten käyttää ATC:tä eli laitetta, joka säilyttää jännityksen kiipeilyköydessä. Sittemmin hän on oppinut hyvän kenkäparin arvon ja varusteiden ja ympäristön turvallisuuden triplatarkistuksen. Jopa alun kehnoissa olosuhteissa hän kuitenkin tiesi, että kiipeily oli urheilulaji häntä varten.

Vuorikiipeily nimettiin muiden ulkoilmalajien ohella American College of Sports Medicinen urheilutrendiksi vuonna 2018. Lajin suosio on kiistaton. Jos kokeilet kiipeilyä ja innostut, loppu on historiaa. Mutta jos yhdistät kiipeilyseinät enemmän Spider-Maniin kuin kehenkään tavalliseen kuolevaiseen, laji voi tuntua aluksi pelottavalta. Laji on melko aloittelijaystävällinen, jos ottaa aikaa huolelliseen valmistautumiseen. Kuten kaikkien lajien kohdalla kiipeilyn aloittaakseen täytyy ottaa muutamia perusaskelia. Aluksi voi liittyä jollekin lähellä sijaitsevalle seinäkiipeilysalille ja hankkia tarpeelliset varusteet. Kuten Gavi Weiner, REI Outdoor Schoolin opettaja muistuttaa, kiipeily ei merkitse vain treeniä. Laji aktivoi aivoja, se on tie kokonaan uuteen yhteisöön ja tilaisuus kehittää niin paljon näppäryyttä käsiin, että voi avata oven samalla kun pitelee kahvikuppia. On vain luonnollista, että kiipeilystä tulisi tietää muutama asia lisää ennen kuin aloittaa lajin, esimerkiksi kuunnella Weinerin neuvoja yleisimmistä väärinkäsityksistä ja siitä, miten saa eniten irti ajastaan seinällä.

Opettajan vinkit lajiin

Pienellä valmistautumisella pääsee pitkälle. Ei tarvitse olla kiipeilyekspertti ennen kuin menee seinäkiipeilysalille, mutta perusasioihin perehtyminen etukäteen hyödyttää pitkällä tähtäimellä. On kyseessä sitten boulderointi, jossa kiivetään ilman köyttä matalammalla seinällä tai kiipeäminen niin, että köysi on kiinnitetty ylös, pitäisi oppia riittävästi tietääkseen, käyttäytyykö opettaja tai partneri turvallisuusstandardien mukaan, Weiner neuvoo. Hän suosittelee tutustumaan paikallisen salin perehdytyskursseihin ennen kuin lähtee kiipeämään yksin. Silloin tietää, mitä kysymyksiä tulisi esittää, ja on myös itsevarmempi.

Opettajan vinkit lajiin

Olet luultavasti parempi kiipeilijä kuin luulet olevasi. On yleinen väärinkäsitys, että kiipeily vaatii hyvin paljon ylävartalon voimaa heti alkajaisiksi. Weinerin mukaan käsitys ei voisi olla kauempana totuudesta. Hänen mielestään on mahdollista kiivetä voimalla käyttäen lähinnä ylävartaloa, mutta hän kannustaa aloittelijoita keskittymään jalkoihinsa. Kuten kokeneemmat kiipeilijät tietävät, jaloissa tapahtuu todellinen taika ja on kontrolli. On kuitenkin normaalia, että käsivarret tuntuvat aroilta ja kireiltä – englanniksi kiipeilykielellä ”pumped” – ensimmäisen kiipeilykerran jälkeen, koska vie aikaa oppia luottamaan jalkoihinsa seinällä.

Virikettä aivoille

Aivot saavat kiipeillessä virikkeitä. Kun etenee pidemmälle yksinkertaisimmista rutiineista, kiipeilystä voi nopeasti tulla fyysisen ohella myös henkinen harjoitus. Kiipeilijä saattaa tarvita enemmän aikaa reitin ”lukemiseen” ja sen katsomiseen maasta käsin nähdäkseen, miten jokaisen liikkeen tulisi sopia yhteen. Prosessi tunnetaan myös nimellä ”jaksottaminen”. Jakso pitää sitten pitää mielessä, kun lähtee kiipeämään. Weiner muistuttaa, ettei arkisten asioiden voi antaa viedä huomiota, kun on kallionkielekkeellä eikä edes ollessaan salilla kiipeilemässä. Hänen mukaansa kiipeily on lähes meditatiivinen kokemus. Kiipeilijä on skarppi ja keskittynyt liikkeisiin ja hengitykseen tai siihen ainakin pyritään.

Virikettä aivoille

Kiipeilyseuralla on väliä. Haluat varmasti kiivetä sellaisen henkilön kanssa, joka tietää mitä on tekemässä, mutta haluat ympärillesi myös kiipeilijöitä, jotka kannustavat ja rohkaisevat sinua. Kuten tuppaa olemaan kaikkien ulkoilmaurheilulajien kohdalla, kiipeily-yhteisö on pääosin miespuolinen ja pääosin valkoinen. Jos et identifioidu sellaiseksi, kiipeily saattaa tuntua vaikeasti tavoitettavalta lajilta. Nykyään ryhmät ja kollektiivit kehittävät kuitenkin niin sanottuja turvallisia tiloja, englanniksi ”safe spaces”, naisille, värillisille, vammaisille, LGBTQ-ihmisille ja muille. Weiner puhuu omasta kokemuksestaan myöntäessään, että kaltaistensa kanssa kiipeilyllä on väliä. Hänen mukaansa hänen oma kiipeilynsä parani ja siirtyi seuraavalle tasolle, kun hän alkoi kiivetä naisten kassa. Naiset laskevat hänen mukaansa suojustaan enemmän eikä naisten kanssa kiipeäminen tunnu samalla tavalla pelottavalta.