Triathlon kesäolympialaisissa

Kesäolympialaisia on järjestetty nykyisessä muodossaan jo vuodesta 1896 lähtien, vaikka lajeja onkin harjoitettu jo Antiikin Kreikan ajoista lähtien. Sillä on siis hyvin pitkät perinteet ja se on yksi maailman seuratuimmista urheilutapahtumista. Triathlon on yksi olympialaisissa kilpailtavista lajeista. Se ei kuitenkaan ole ollut mukana historian alusta lähtien, vaan se otettiin mukaan olympialaisiin vasta vuonna 2000.

Triathlon kesäolympialaisissa

Olympialaiset järjestetään joka toinen vuosi niin, että kesäolympialaiset järjestetään joka neljäs vuosi, kun taas joka neljäs vuosi vuorossa ovat talviolympialaiset. Seuraavat kesäolympialaiset pidetään vuonna 2020. Triathlonissa kilpailija ui ensin 1,5 kilometriä, tämän jälkeen on vuorossa 40 kilometrin pyöräily ja lopuksi juostaan 10 kilometriä. Matkat ovat siis vain neljännes alkuperäiseen Havaijin triathloniin verrattuna. Ensimmäisenä maaliviivan ylittänyt kilpailija on voittaja. Olympialaisten triathlon on ollut yleensä hyvin tiukka kilpailu ja ensimmäiset juoksijat ovat ylittäneet maaliviivan lähes samaan aikaan. Joskus on jouduttu turvautumaan supertarkkoihin maalikameroihin, joiden avulla on saatu varmistettua kilpailun todellinen voittaja. Näin toimittiin esimerkiksi Lontoon triathlonissa, kun sveitsiläinen Nicola Spring ja ruotsalainen Lisa Norden saavuttivat maalin samanaikaisesti. Kamerakuvan perusteella kultamitali myönnettiin Sveitsille.

Vuoden 2016 kesäolympialaiset

Kesäolympialaiset 2016 järjestettiin Rio de Janeirossa. Tuolloin triathlonissa kilpailtiin viidettä kertaa. Triathloniin osallistui 110 kilpailijaa, joista puolet olivat miehiä ja puolet naisia. Kesäolympialaisten triathlonin kultamitalin nappasi miesten sarjassa brittiläinen Alistair Brownlee ja naisten sarjan voitti yhdysvaltalainen Gwen Jorgensen. Miesten sarjaa johtivat veljekset, sillä Brownleen veli Jonathan Brownlee tuli kilpailussa toiseksi.

Vuonna 2016 Riossa pidettiin myös paralympialaiset, jossa triathlon oli yksi lajeista. Kisoissa mukana ollut Liisa Lilja sijoittui neljänneksi. Kaikki kolme ensimmäistä sijaa menivät yhdysvaltalaisille osanottajille. Lilja oli kuitenkin paras eurooppalainen, vaikka voittoa ei tullutkaan. Eroa pronssisijaan hänelle jäi 30 sekunnin verran. Voittaja oli häntä 3 minuutin verran nopeampi. Paralympialaisten triathloniin kuuluu 750 metrin uinti, 20 kilometrin pyöräily ja 5 kilometrin juoksu.

Kesäolympialaiset 2020

Vuoden 2020 olympialaiset tullaan pitämään Japanissa, Tokion olympiastadionilla, heinä-elokuussa. Kesäolympialaisissa tullaan näkemään triathlon-kisat, joten jännitystä on luvassa! Kisoja pääsee tottakai jännittämään myös kotisohvilta, sillä YLE on tehnyt sopimuksen, jonka mukaan se tulee lähettämään kesäolympialaiset suorana lähetyksenä kaikille suomalaisille urheilufaneille. Myös Discovery tulee esittämään muutamia lajeja. Kisat tullaan näkemään todennäköisesti myös Eurosportilla.

Kesäolympialaiset 2020

Vuoden 2020 olympialaisissa nähdään jotain ennennäkemätöntä. Triathlonisteilla on nimittäin mahdollisuus muuhunkin pokaaliin kuin perinteiseen. Kyseessä on sekaviesti. Sekaviestijoukkueeseen kuuluu kaksi naista ja kaksi miestä. Jokainen kilpailija suorittaa kolme urheilulajia, jonka jälkeen viestivuoro annetaan seuraavalle kilpailijalle. Sekaviestiin kuuluu 300 metrin uinti, 8 kilometrin pyöräily sekä 2 kilometrin juoksu. Kansainvälinen triathlonliitto vahvisti sekaviestin mukaan ottamisen vuonna 2017. Luvassa hektistä menoa ja huikeaa yhteishenkeä. Sekaviestissä on tärkeää myös miesten ja naisten välinen tasa-arvo eikä sukupuolten välistä eroa tunneta. Suomessa sekaviestikilpailuja ei ole vielä järjestetty, mutta muualla maailmalla siitä on kilpailtu jo 60 eri maassa.Vuoden 2020 olympialaisiin jännitetään, osallistuuko turkulainen Henrik Goesch kisoihin. Olympialaiset ovat kuitenkin hänen tähtäimessään ja hän ehti jo avaamaan kilpailukautensa Abu Dhabissa, jossa järjestettiin triathlonin MM-sarjan osakilpailut. Goeschin epäonneksi flunssa iski juuri kilpailua edeltävällä viikolla, joten hänen parhaimpia puolia ei päästy näkemään. Myöskään pyöräily ei sujunut niin hyvin kuin olisi toivottu, sillä päivä oli sateinen ja pyöräilijöitä kaatui liukkaalla tiellä, keskeyttäen näin monen pyöräilijän kisan. Goesch jatkaa talviharjoitteluaan ja pitää olympiatavoitettaan edelleen yllä, vastoinkäymisistä huolimatta.